Se on menoa nyt

Joo. Olen nykyään sitten täällä: http://murska.vuodatus.net.

Jää hyvästi, Blogger. Olit ihan kohtuullinen ystävä liki vuoden ja tasan 400 merkinnän verran. Jotenkin kuitenkin huomasin, että kasvoimme erillemme. Et jaksanut enää julkaista merkintöjäni tai ladata kuviani, minä en jaksanut ainaista kenkkuiluasi ja tekstien kadottelua. Joten se on loppu nyt. Löysin toisen.

Ei muistella pahalla.

Säätöä

Alkoi tympimään tämä ketkuvehje. Kävin kurkkailemassa Vuodatusta. Nyt siellä on sitten Murskaamokin. Kunhan pääsen sinuiksi, siirryn sinne lörpöttelemään. Katellaan.

Huomentailtaa

Noniin, kolme ja puoli tuntia päiväunia takana, nyt on vauhti päällä! Tai ei. Jumijumijumi. Miten tuollainen lepoon tarkoitettu toimenpide saakin mut näin tyhjäpäiseksi, veteläksi ja hemmetin hitaaksi? Tästä herääminen kestää vähintään siihen, kun käyn takaisin nukkumaan. Ei olisi edes kannattanut herätä, mutku sielt tulee ootsee se on niinku pakko nähä. Voih minua pientä, huonojen tv-ohjelmien vankia.

Eilinen tentti meni hämmentävän hyvin, vaikka alkuvaiheessa koinkin melkoisen kriisin. Onnenkynäni hajosi! Kynä on ollut ainoa käyttämäni lyijytäytekynä yli neljä vuotta ja eilen se sai touhusta tarpeekseen. Ja säpäleiksi se menikin, ei ole mitään toivoa saada sitä enää kasaan. En usko, että edes viimekertainen pelastajani, puolitoista vuotta sitten ennen kirjoituksia kynän minulle korjannut henkilö (Josta en ole nähnyt tai kuullut mitään hetkeen, höh. Tahtoisin.), saisi kynäraukkani yhdeksi kappaleeksi. Auts. Otin käyttöön varakynän, jota olen kantanut käyttämättömänä mukanani kaikki nämä vuodet. Se on huono, tuntuu pahalta kädessä ja jotenkin raapii paperia ihan eri tavalla. En tiedä, mitä tekisin. Tahdon uuden onnenkynän!

Nyt mulla on siis hyvä tekosyy, mikäli tentti menee männikköön. Se on paljon mahdollista, sillä muiden mielestä se oli kauhean vaikea ja minusta ei niinkään. Tai sitten olen vain muita parempi. Oho, sehän olisikin jo jotain. Haha.

Katsoin tänään vähän tilitapahtumiani netin kautta. Automaattinostoja viitenä päivänä peräkkäin yhteensä 140 eurolla. Lompakossa on pelkkiä kolikoita. Jaahas. Tällä vauhdilla saan itseni vararikkoon ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Kis-.

Elämä on valintoja

Olen päätynyt tilanteeseen, jossa on valittava yksi seuraavista:

1) valmistaa puolukkapiirakkaa jauhoista, joissa vipeltää eläimiä
2) mennä kauppaan ostamaan uusia jauhoja
3) olla ilman puolukkapiirakkaa

Tilanteesta tulee hankala, kun:

1) en ikinä tahdo syödä äsken kohtaamiani elukoita
2) tulin juuri raatona kaupasta enkä millään jaksaisi enää uudestaan
3) puolukkapiirakkaa tekee aivan JÄRKYTTÄVÄSTI mieli

Voihan perse.

Laatusunnuntai

Olen keksinyt sunnuntain tarkoituksen. Se on krapulapäivä ilman krapulaa. Nerokasta!

Oli metkaa herätä ystävän sängystä toisen ystävän kyljestä. Sängyn omistaja koisasi sohvalla ja kolmas kaveri lattialla. Muutenkin majoituksen laatu oli erinomaista: aamupalaksi saatiin mannavelliä ja omenapiirakkaa ja jokaisella oli oikeus lojua pitkin asuntoa niin kauan kuin lystäsi. Tämä mahdollisuus otettiin tietysti vakavasti ja välillä lojuimme sohvan ja lattian välimaastossa melkoisessa solmussa. Sunnuntaiohjelmia, henkeviä keskusteluja, häiriintynyttä huumoria ja rutkasti kikatusta. Kivuutta.

Iltapäivällä piipahdin Kouvolassa eksymässä sekä toisen kaverin luona krapulapitsalla. Aika klassista toimintaa. Pitsasta jäi puolet folioon ja reppuun pakattavaksi ja kaverin Mentos-pötkö harhautui laukkuuni. Ihan hyvä, sillä kotiin tultuani kohtasin liki tyhjän jääkaapin. Jämäruoat sopivat erinomaisesti tämän päivän henkeen. Maitoa ei ole, se vähän korpeaa.

Nyt siis olen tässä ja mietiskelen, että mitä kävi tenttiinlukemiselle. Huomenna olisi jälleen tarkoitus patsastella äärettömällä älykkyydelläni. Huomasin eilen, että se viimeviikkoinen tentti, joka meni rysähdellen metikköön, olikin mennyt läpi. Hyvin tarkasti rimaa nuollen ja ilmeisesti vain tarkastajan säälin takia, mutta läpi silti. Nostatti vähän virnettä kasvoille. Mitäpäs minä tuosta lupasinkaan, vaatekaapin raivaustako? Noo, mitä jos sovitaan, että kaappi siivotaan, jos tuo huominenkin solahtaa läpi? Sittenhän olisi jo aihetta kenties sängynaluksen imuroimiseenkin. Huhheijaa, panokset kovenee. Täytyy nyt katella.

Home sweet home

Muutamien (kymmenien) suunnitelmanvaihdosten jälkeen olen nyt kotokotona. Täällä on uhmaikäinen koira, ärsyttäviä perheenjäseniä ja rumaksi remontoitu huone. Pykälän verran metsikköön päin siirtyminen aiheutti vahinkoa puhelimelleni, joka ei ole löytänyt koko iltana verkkoa ollenkaan. Kävin kyytimässä vanhempia kylille ja ajoin vahingossa siilin päälle. Huomenna taidan vaihtaa jälleen maisemaa. Johan tää on nähty.

Kun olin lähdössä tänne, seisoskelemassa bussipysäkillä, ohi käveli tuttu tyttö, yksi niistä viimevuotisista kämppiksistä, jotka lähtivät murjukämpästä vetämään heti kun saivat uuden katon päänsä päälle. Kyseli kovasti, että missäs minä nykyään asun ja oli ihmeissään, kun vastasin, että samassa murjussa yhä. Viime viikolla eräässä koulutehtävässä piti pohtia opiskelija-asumista ja solukämppien kohdalla mainittiin, että niiden suosio laskee jatkuvasti, kun opiskelijoiden yksityisyyden- ja mukavuudentarpeet kasvavat. Koulutovereideni kanssa naureskelin, että mun tarpeet taitavat olla kovin tukahdutettuja, kun asun solukämppää jo toista vuotta, muut eivät voisi kuvitellakaan. Tänään äiti kertoi tuttavansa lapsesta, joka jätti opiskelupaikan vastaanottamatta, kun ei saanut itselleen omistusasuntoa.

Mietin tässä, että jo on perkele. Olen ennenkin sanonut, että solukämppiä mollataan ihan suotta. En käsitä koko vikinää. Minun solukokemukseni vain paranevat jatkuvasti: uusimmista kämppiksistä on tullut ihan oikeita kavereita ja murjuseni on ihan oikeasti se paikka, jossa olen eniten kotonani. Vaikka aina lempeästi morkkaankin tuota luukkuani, saatan silti vähän loukkaantua, kun muut tulevat minulle ihmettelemään, että miten kestän sitä helvetinloukkoa ja miksi en muuta 400 euron yksiöön. No miksi muuttaisin? Saadakseni kulkea kehää 12 neliön alueella, jossa seuraa pitävät vain sivupersoonani? Jotenkin on outoa, että ihminen ei voisi olla tyytyväinen asumisratkaisuun, johon kuuluu sentään oma huone, ihan oikea keittiö ja jopa vessa, jossa mahtuu kääntymään ympäri. Kaupanpäälle saa kämppäkavereita, joiden kanssa voi jakaa kahvipannullisen ja ehkä vähän iloja ja murheitakin silloin tällöin. Elämänlaatuani ei merkittävästi häiritse rumanväriset kaapinovet tai rappukäytävä, jossa tuoksuu aina eksoottinen ruoka. Itseasiassa ne hajut ovat aika jännittäviä.

No, vanhoja juttuja taas jauhan. Jokainen tehköön kuten parhaimmaksi näkee. Ärsyyntymiskimmokkeeni ylittyi, kun päädyin vuorokaudeksi asumaan tässä kalseassa huoneessa, jonka vaaleanharmaa värimaailma on suoraan ruotsalaisesta sisustuslehdestä. Viimeksi tässä istuessani seinät olivat vihreät ja päiväpeite punainen, nyt joka puolella on vain tuota perhanan harmaata. Nostaa verenpainetta. Ja saa ikävöimään kotiin.

Niin, ostin sen Zen Cafén levyn josta taannoin puhuin. Solukämppälaulu on ehdoton suosikkini. Jos päähenkilön sukupuoli vaihdetaan ja rillit otetaan pois, on biisi minun elämäni tunnusmusiikki. No, parveketta ei murjussa ole. Se olisi jo liiallista luksusta. Hihi.

Eteinen, lehtipino kalteva
kaksi roskapussia
keittiö, tiskit tiskaamatta
rivi kaljapulloja

Uuvuttaa, uuvuttaa

Parveke, kaksi pitkää mattoa
rispaantuvat kaiteella
tuuletin, pitää ääntä tasaista
pinoon muistiinpanoja

Uuvuttaa, uuvuttaa

Poikamiehen elämä tässä solukämpässä
neidit eivät juokse rillipäiden perässä
ihmissuhdepaitsiossa huuli pyöreenä
uuvuttaa

Naapuri, nosti lainan kerralla
ja juhli kaksi viikkoa
nyt laskuista kertyy pino uhkaava
täytyy lisää vipata
uuvuttaa

Poikamiehen elämä, tässä solukämpässä
neidit eivät juokse rillipäiden perässä
ihmissuhdepaitsiossa huuli pyöreenä
uuvuttaa

Poikamiehen elämä, täyttyy jämäpäivistä
rästitöitä repussa ja reppu pöydällä
tonnikalapurkkeja, suklaata ja maitoa - vanhentunutta
aikakausilehtiä, sukkia ja rehtiä nettipornoa
paketti on pöydällä, terveisiä äidiltä: ruokalähetys
ja tonnikalapurkkeja, nuudeleita, kattila pohjaanpalanut
lainanmaksupainajaiset miestä valvottaa
ja naapuri käy samaa ripaskaa

Uuvuttaa

Uuvuttaa, laulaa Samuli

Kävin tänään kaupungilla. Laskeskelin äsken, että rahaa pistin yhden iltapäivän aikana palamaan lähes neljäsosan koko kuukauden tuloistani. Ei ollut ihan tarkoitus. Tarpeita kyllä oli. Kämppiksen kanssa hankittiin keittiöön uusi, villi verho (Vanhasta sai vähän sisäelin-vaikutelmia. Tuli siis tarpeeseen.), opiskelutarkoitukseen ostin uuden laskimen (Niin, niitähän on vasta ennastaan kaksi. Oonko asianmukainen insinööriopiskelija?) ja syksyksi jalkaan piti saada uudet töppöset (Vanhoista halkesi pohja jo vissiin kaksi vuotta sitten.). Kotona odotti postissa tulleet levyostokset, melkein neljäkymppiä menee niihinkin. Lailatilailaa, en oo köyhä, lailatilaa-lallallei.

Kaupungille oli eksynyt seurakseni noin tsiljoona poliisisetää. Olen sen verran ulkona paikallisista touhuista, etten tiedä, ketä tai mitä ne vahtivat, mutta hemmetisti niitä oli. Välittömästi tuli mieleen ne pääkaupungin mellakoinnit, joissa poliisit pistivät jalalla koreaksi. Luin hiljattain muutamia putkareissukertomuksia, joissa viatonta kansaa oli pistetty telkien taakse ja melkein ryhdyin vollottamaan asiasta. Epäreiluus on yleensäkin sellainen asia, jota mun on aivan ylitsepääsemätöntä sietää. Ja helkkarin epäreilua se on, että jos poliisisedillä ei ole parempaa tekemistä, ne istuttavat ohikulkijoita busseissa nippusiteillä penkeissä kiinni.

Kenkiä metsästäessäni kävelin moneen otteeseen poliisiryhmittymien ohi ja tuumailin, että näytänköhän yhteiskunnalle vaaralliselta siinä shoppailututinoissani. Välillä niitä jeppejä oli sen verran näköpiirissä, että saartotaktiikalla oltaisiin saatu tytskä jos toinenkin kiikkiin. No, pääasiassa pollarit seisoskelivat ja ajelivat varsin lungin oloisena, mutta mistä on kyse, jos tällainen lainkuuliainen lapsi ryhtyy poliiseja nähdessään ensisijaisesti pelkäävälle kannalle? Eikös sen pitäisi olla vain nastaa, että virkavaltaa löytyy jokaisesta mahdollisesta ilmansuunnasta? Ihan käsittämätöntä. Teininä juostiin pussikaljat kainalossa kyttiä karkuun, mutta missä on vika, jos vähän aikuisempanakin tekee mieli vain pysyä etäällä, vaikka kassissa ei ole kaljaa eikä paljon muutakaan? Tulin aika vihaiseksi. En ole aivan viimeisimpiä uutisia lukenut, mutta jossain vaiheessa korkeammat herrat kuuluivat olleen sitä mieltä, että Helsingin poliisioperaatio oli menestys ja hipit sietivät saada vähän nenilleen. Mä tahtoisin olla vähän eri mieltä.

Hohhoijaa. Väsyttää. Ei pitäisi käydä tuolla isolla kirkolla, kun siitä tulee lompakkoon lovi ja mieleen mustaa. Huomenna pitäisi päättää, mihin hinata olemuksensa ja sitten vielä suorittaa siirtyminen. En osaa millään päättää, mitä ottaisin mukaan. Voiko punaisen hameen kanssa pitää punaista paitaa antamatta yltiöpäistä pikkujoulufiilistä? Voiko aurinkoisena ja lämpimänä syyskuun päivänä käyttää villakangastakkia ja talvivuorellisia varsitennareita? Voiko matematiikkaa mitenkään opiskella ottamatta mukaan tenttimateriaalia tai harjoitusvihkoja ja lukien matkat vain hömppälehtiä? Voiko?

Ja mitäs seuraavaksi?

Voi ny viddu part 2.

Hissi on rikki. En tasan hae lehteä kahdeksan kerroksen takaa rappusia pitkin.

Kylläpä nyt lasta riepotellaan ihan kunnolla. Nyyh.

Matkustan ympäri maailmaa

Voi ny viddu.

Pääsemme nyt viimein hilppasemaan tytskien kanssa niitä yksiä kauan odotettuja tupareita tulevana viikonloppuna. Ehkä. Tuo on se tärkein sana muistaa näissä piireissä. Päätin nyt kuitenkin olla luottavainen ja ryhtyä katselemaan erilaisia joukkoliikenneaikatauluja juhlahuoneiston lähimaastoon siirtymistä varten.

Löytyihän niitä, vaihtoehtoja. Junaa voi näköjään vaihtaa 1+n kertaa, riippuen siitä, mitä maamme ratakaupunkeja haluaa katsastaa. Tarjolla on niin Riihimäkeä, Kouvolaa, Lahtea kuin Tikkurilaa. (Miksi helkkarissa tuo haku edes ehdottaa Tikkurilaa, se ei ole lähelläkään reittiäni! Ihanko nähtävyyksien vuoksi vai?) Maan halki voi puksutella pendoliinoilla tai lähiliikennejunilla (Mitä tuo lähi-liite edes tarkoittaa? Minkä lähellä niillä oikein mennään? Ei Kouvola ole minusta lähellä.), mutta nopeimmin pääsee ah rakastettavilla taajamajunilla. Voin kertoa, että junailuhistoriani alkumetreillä matkustin kerran taajamajunalla perjantai-iltapäivänä kohti Helsinkiä. Juna pysähtyi joka ikisellä maitolaiturilla ja reissu kesti iäisyyden. Purkki oli tuhottoman täynnä väkeä, mutta onnistuin saamaan puolet kankustani eräälle penkille, josta valtaosan vei epäilyttävästi haiseva varusmies. Vastapäätä minua istui teini-ikäinen tyttö, joka käytti 99 prosenttia matkustusajasta soittelemalla kavereilleen että vittuu, tänää vedetää vitun kovat gännit. Taajamajunat eivät ole päässeet sydämeeni tuon reissun jälkeenkään.

No, jos en halua maksaa pariakymppiä kolmesta ja puolesta tunnista junaelämyksiä, voisin kulkea toki bussilla. "Pika"-vuoro tekisi matkaa vain neljä tuntia ja neljäkymmentäviisi minuuttia suuntaansa. Mikäs kiire ihmislapsella, mutta vähän käy vidudus kääntämään korvia kieroon. Onneksi Matkahuolto ei tarjoa lippujensa tarkkoja hintoja nettisivuillaan, tai en ainakaan löydä niitä. Ei tarvia repiä hermojaan niiden kanssa. Soitan tyynesti kaverille ja kysyn, että kuis ois kimppakyyti. Joukkoliikenne rokkaa, mutta minua ei ole luotu tuommoiseen rytyytykseen. Jos hinta ja kesto puolittuvat ja matkaseura paranee joitakin tuhansia prosentteja, omatuntoni suo yksityisautoilun sen kummempia ryttyilemättä. Pelastetaan maailma joskus toiste, jooko?

Jessus

Ouh. Mikä jumituspäivä. Keskityin olemaan huono ja tyhmä koko koulupäivän. Kuka on keksinyt, että opiskellaan ruotsia iltapäivällä kolmesta viiteen? Ei siitä nyt kertakaikkiaan seuraa mitään kovin hyvää. Olin oikeastaan aika huono ja tyhmä myös eilen. Tentti meni hulvattomasti penkin alle, jos se räpellys menee läpi niin lupaan... lupaan siivota vaatekaappini. (Näette, että luotan hylsyyn aika vahvasti.) En oikein ymmärrä, miksi en vain tajua niitä juttuja. Olen kai aika tyhmä. Tänään istuin hyppärillä koulukaverin kanssa matikkaa tankkaamassa ja kaveri huokaisi suoraan sydämestä: "Voi kun olisi joku fiksu kaveri näitä tehtäviä mun kanssa tekemässä." Niinpä. Kikatutti aika kuolettavasti.

Kun vihdoinkin pääsin tyhmäilemästä kotiin, istuin keittiössä syömässä ruisleipää, kuuntelemassa radiosta Antti Tuiskua ja vähän kiljahtelemassa pelottaville talitinteille, jotka kävivät istuskelemassa ikkunalaudalla. Tunnen oloni tänään hyvin yksinkertaiseksi. Radiossa sanottiin, että Antti Tuisku julkaisee samanaikaisesti kaksi levyä, toinen on nimeltään Rovaniemi ja toinen New York. Aika hilpeää minusta. Mietin, että miksi minua kiinnostaa Antti Tuisku näin valtavasti? Miksi puhun aina Antti Tuiskusta? En käsitä koko juttua yhtään. Paitsi että se yksi sekoilupiisi on aivan huikea. Aiiivaan niin kuin oisin mennyt biitistä sekaisin, tänä yönä voisin loputtomiin tanssiiii. Joraus maksimus.

Naurattaa. Olen nauranut tällä tavalla koko päivän. Apua. Olen aika tyhjäpää.